Mitä riisipuuro opetti seksuaalikasvatuksesta ja rajoista?

Joitain viikkoja sitten ostin kuusivuotiaalle lapselleni kaupasta annospakatun riisipuuron, sillä hän tykkää paljon riisipuurosta, mutta itse koen keittämisen hieman vaivalloiseksi puuhaksi. Riisipuuro oli muistaakseni 300 g pakkauksessa – annos jonka aktiivinen eskarilainen voisi hyvinkin vetäistä huiviin yhdeltä istumalta ainakin silloin, kun on tankkauskausi käynnissä. Mieluummin kuitenkin annostelen puuroa hänen omalle lautaselleen ja annan pyydettäessä lisää. Tällöin ylijäävästä puurosta voivat syödä muutkin ilman, että kaupan pakkauksesta suoraan syötyä puuroa on jo kyllästetty ensimmäisen syöjän lusikan kautta kuljetetuilla pöpöillä.

Olipa sitten eräskin aamupala käynnissä ja lapsi empi hyvän tovin mitä söisi, vaikka olisi jo pitänyt olla pukemassa päivävaatteita ehtiäksemme ajoissa eskariin. Lopulta hän päätyi riisipuuroon, jota olisin laittanut hänelle erilliseen kulhoon kuten yleensä oli tapana. Kuusivuotias kuitenkin ehdottomasti halusi syödä puuronsa kaupan paketista suoraan. Kerroin hänelle, että jos hän haluaa syödä kaupan pakkauksesta, pitää hänen sitten syödä koko määrä kerrallaan. ”Oletko varma, että nyt etukäteen tiedät jaksavasi syödä ihan koko annoksen puuroa?” Kuulemma jaksaisi. No ei muuta kuin puuropaketti auki, kanelia päälle ja lusikka kouraan.

Noin puolivälissä tuli stoppi. Lapsi ilmoitti ettei jaksaisi enää. Itse jo hieman stressaantuneena, varmasta myöhästymisestä tietoisena harmistuin entisestään ja ilmoitin lapselle tiukkaan äänensävyyn, että juurihan hän ilmoitti että jaksaisi syödä koko puuron, että hän on nyt hyvä ja pistelee sen puuron poskeensa. Muut eivät välttämättä halua enää syödä hänen korkkaamaansa puuroa ja se jouduttaisiin heittämään roskiin. Ja sitten hieman paatoksellista vyörytystä maailman tilanteesta mitä tulee ilmastonmuutokseen sekä siitä, että ruoka maksaa rahaa eikä meillä ole varaa ostaa ruokaa heitettäväksi biojätteeseen. Oikeastihan perheemme talous ei 1,39 € maksavaan einespuuroon kaadu.

Lapsi huomasi kohonneen ääneni ja kurtistuneet kulmakarvani ja katsoi pelokkaasti omien kulmiensa alta ja alkoi tihrustaa itkua. Kun ei hän vain jaksa. Vatsa oli täysi ja pakkoistuminen ruokapöydässä selvästi piinaavaa, etenkin kun pitäisi jo olla pukemassa niitä vaatteita ennen kuin vanhempi stressaantuu ja suuttuu lisää. Pienen kuusivuotiaan hartioille oli jo painettu lastia maailman tuhoamisesta ja perheen rahojen tuhlaamisesta – se alkoi itsestänikin tuntua jo aivan kamalalta ja kohtuuttomalta. Pahoittelin lapselle liioiteltua käytöstäni ja kohkaamistani.

Olen silti onnellinen, että tämä välikohtaus tapahtui meidän ruokapöytämme ääressä. Se nimittäin opetti minulle siitä, miten lapsista kasvatetaan omat rajansa asettavia ja pitäviä ja todennäköisesti myös muiden rajoja kunnioittavia nuoria ja aikuisia.

Miten voimme odottaa, että lapsi myöhemmin elämässään osaa asettaa rajoja, oppia kohtuutta eri asioissa ja tehdä omia päätöksiä, jos määritämme hänelle pienestä pitäen kuinka paljon pitää vielä syödä, että pitää syödä myös sitä mistä ei oikeasti pidä, pukea tietyt vaatteet vaikka lapsella olisi niissä liian kylmä tai kuuma tai muuten epämukava olo ja niin edelleen.

Oman kehon ja halujen rajoja sekä suostumusta opetellaan jo lapsesta lähtien. Kun lapsi saa syödä ruokaa sen verran kuin kokee sillä hetkellä tarvitsevansa ja haluavansa, lähteä pois leikistä joka ei tunnu hänestä kivalta ja pukea itse valitsemansa olosuhteisiin sopivat vaatteet, on hänellä paremmat edellytykset myöhemmällä iällä tunnistaa omat rajansa esimerkiksi kehollisuuteen liittyen ja välttää kaltoinkohtelua.

Seksistä saa kieltäytyä vielä itse seksitilanteen aikana vaikka vielä hetki sitten olisi halunnut, joten kyllä puurolautasensakin saa jättää syömättä vaikka olisi hetkeä aiemmin ollut aikeissa syödä annoksen loppuun. Kiitos rakas lapseni tästä tärkeästä muistutuksesta.

Ps. Olethan jo tilannut sähköpostiisi uutiskirjeen seksuaalikasvatuksesta? Vastaan kuukausittain lukijoiden kysymyksiin seksuaalikasvatuksesta!