Moninaiset perhe- ja suhdemuodot eivät ole uhka lapselle

Moninaiset suhdemuodot ja seksuaalisuuden moninainen toteuttaminen ovat saaneet viime vuosina ansaittua palstatilaa. Vaikka kaikki eivät toki esim. työpaikoillaan edelleenkään voi olla avoimia omasta seksuaalisesta suuntautumisestaan tai sukupuolestaan, ollaan normista poikkeavien suhdemuotojen kanssa kenties vielä syvemmällä kaapissa yhteiskunnallisella tasolla. Kun suhteen moninaisuus näkyy yhä useammin lehtiartikkeleissa, kirjallisuudessa ja vaikkapa tv-sarjoissa, helpottuu myös omasta suhdetilanteesta kertominen ja ehkä jossain vaiheessa kukaan ei enää säpsähdä, kun lounastauolla työkaveri kertoo, kuinka viikonloppu kului puolison kanssa mökillä ja tänään on luvassa leffailta tyttöystävän ja metamurun kanssa.

Helsingin sanomissa on viime aikoina kirjoitettu mm. suhdemuodon muuttamisesta ja seksibileistä. Helsingin sanomien mielipidepalstalla kasvatustieteilijä Seija Mahlamäki-Kultanen ilmaisi huoltaan siitä, kuinka suhtaudumme kenties jo liiankin kevyesti ihmissuhteisiin ja seksiin. Hänen ihmiskäsityksensä mukaan ihminen on erottamaton kokonaisuus, ja tämän todettuaan hän pohti lapsen etua. Itselleni jäi epäselväksi, mitä tämä erottamaton kokonaisuus tarkoittaa. Toisista ihmisistä erottamaton, yhdestä vakikumppanista erottamaton, omasta lapsesta erottamaton? Vai kuten itse ajattelisin – olemme psykofyysissosiaalinen kokonaisuus, ja nämä osat ovat kaikki jollain tavalla toisiinsa yhteydessä ja vaikuttavat toisiinsa, eli siten toisistaan erottamaton kokonaisuus. En kuitenkaan ymmärtänyt yhteyttä seuraavassa virkkeessä mainittuun lapsen etuun.

Aikuisen suhteiden ei tarvitse kuulua lapselle

”Miten pienet lapset sijoittuvat tähän kahden tai useamman aikuisen ihmissuhdeverkostoon?” Kysyy Mahlamäki-Kultanen. Lasten ei tarvitse sijoittua aikuisten välisiin ihmissuhteisiin ja ihmissuhdeverkostoihin. Lapset ovat aikuisista erillisiä yksilöitä ja kuten Mahlamäki-Kultanenkin toteaa, tarvitsevat pitkäkestoisia luotettavia kiintymyssuhteita suotuisan kehityksen edellytyksenä. Lapset ponnistavat nuoruuteen ja aikuisuuteen kovin monenlaisista taustoista, eikä kaikilla noita pitkäkestoisia luotettavia kiintymyssuhteita muodostu välttämättä kahteen vanhempaan. Joskus näitä suhteita on vain yksi, joskus sellainen muodostuu myös esim. isovanhempaan tai muuhun läheiseen hoivaajaan. Valitettavasti jotkut lapset kasvavat kokonaan ilman tällaista kiintymyssuhdetta.

Lapsen ei kuitenkaan tarvitse olla suhteessa tällaisen aikuisen elämän muihin ihmisiin. Meillä kaikilla saa olla omia ihmisiä, vaikka yhteiskunnassamme toki olisi enemmän tilaa laajentaa käsitystä läheisistä ja perheestä – olemme historiallisesti katsottuna varsin lyhyessä ajassa vetäytyneet ydinperheiden yksikköihin, joissa viihdytään omissa oloissaan eivätkä erilaisissa elämäntilanteissa olevat välttämättä ole niin paljon toistensa kanssa tekemisissä, vaikka omastakin lapsuudesta muistan ihan valtavasti muita aikuisia, myös niitä joiden kanssa ei ollut jaettu elämäntilanne eli samanikäisiä lapsia.

Aikuisilla voi olla monenlaisia merkityksellisiä ihmissuhteita

Aikuisten seksi ei kuulu lapsille oli se sitten suljetussa suhteessa lapsen vanhempien kesken harrastettua seksiä (tai sen puutetta) tai muiden kanssa harrastettua. Arvotamme ja jaottelemme suhteita hyvin paljon seksin kautta aivan kuin vaihtoehtoja olisi kaksi – seksiä sisältävä suhde, joka olisi kaikin puolin muutenkin romanttinen, intiimi ja sisältäisi muunkin arjen jakamisen, ja seksitön suhde, joka olisi aina täysin platoninen ja vain ystävyyteen perustuva suhde. Olisiko kyse vain meidän aikuisten pakkomielteestä pohtia, mitä muut keskenään tekevät? Lapsen näkökulmasta vanhemmalla voi olla useita merkityksellisiä ihmissuhteita eikä hän todennäköisesti pohdi missä niissä on seksiä ja missä ei.

On täysin aikuisten sovittavissa, mitä suhdemuodosta kerrotaan lapsille jos kerrotaan, ja tietenkin lapsen toiveitakin on hyvä kunnioittaa. Aivan kuten erotilanteessakin uusi kumppani voi olla lapselle kriisi (sen lisäksi että kriisiä voivat aiheuttaa myös kahden kodin välinen elämä, ikävä, vanhempien mahdollisesti tulehtuneet välit yms.), voi se olla sitä myös silloin, kun omat vanhemmat eivät eroa, mutta heillä on uusi kumppani tai kumppaneita. Jokainen varmasti pystyy oman lapsen kohdalla arvioimaan, mitä tämän on tarpeen tietää, ja mistä lapsi toisaalta haluaakin olla tietämätön.

On myös eri asia elää polyperheessä, jossa lapsi on saatu esimerkiksi kolmen vanhemman perheeseen kuin ns. ydinperheessä, jossa vanhemmat ovat avanneet suhteensa lasten syntymän jälkeen eikä satunnaisilla tai vakituisilla muilla kumppaneilla ole lähtökohtaisesti roolia lapsen elämässä. Kaikissa tapauksissa ongelmallisinta kuitenkin yleensä on se, kuinka muu yhteiskunta perhe- ja suhdemuotoihin suhtautuu kuin se varsinainen perhe- tai suhdemuoto. Monisuhteisuudessa vaaditaan sellaista radikaalia rehellisyyttä, avoimuutta ja vuorovaikutusta, joka monista monosuhteista puuttuu. Uskon, että monisuhteiset vanhemmat ovat taitavia vuorovaikutuksessa myös lastensa kanssa ja pohtivat tarkkaan, mitä ja miten suhdemuodosta kerrotaan ja mikäli lapset tapaavat myös muita kumppaneita, kerrotaanko heidän suhteensa muodosta vai esitelläänkö kumppanit kavereina.

Penetraatiokeskeinen, hetero- ja monogamianormatiivinen käsitys ihmissuhteista ja seksistä on rajoittavaa

”Aikuisten seksin väistämätön ulottuvuus on aina mahdollisuus uudesta elämästä ja mahdolliset jo olemassa olevat lapset.” On ilota tarjota sinulle, Seija, seksuaalikasvatusta ja kertoa, että kaikenlainen aikuisten seksi ei sisällä mahdollisuutta uudesta elämästä. Seksi on muutakin kuin penis-emätin-yhdyntä eikä kaikissa suhteissa edes ole siihen tarvittavia sukuelimiä. Ja mikäli pelkää, että monisuhteisuuden myötä alkaisi ns. primäärisuhteen ulkopuolisia raskauksia, niin niitä on alkanut myös monogamisissa suhteissa. Eettisessä monisuhteisuudessa seksitautien ja raskauden ehkäisystäkin keskustellaan.

Siitä olemme samaa mieltä, että tämäkin asia vaatii lapsentasoista vuorovaikutusta. Suhteiden moninaisuudestakin voi lapsille puhua heidän ikä- ja kehitystasolleen sopivalla tavalla. Asian normalisoiminen on tärkeää myös siksi, ettei lapsi pidä itseään vääränlaisena tai viallisena, jos isompana huomaakin, että monisuhteisuus tai vaikkapa seksibileet tuntuvat omalta jutulta.

Kirjavinkki: Polyamory & Parenthood – Navigating Non-Monogamy as Parents of Young Children, myös Mirja Hämäläisen Avoimet suhteet -kirjassa käsitellään vanhemmuuden näkökulmaa